text.skipToContent text.skipToNavigation
background-image

Enkelten verta von Sinisalo, Johanna (eBook)

  • Erscheinungsdatum: 17.11.2014
  • Verlag: Kustannusosakeyhtiö Teos
eBook (ePUB)
16,99 €
inkl. gesetzl. MwSt.
Sofort per Download lieferbar

Online verfügbar

Enkelten verta

Albert Einsteinin väitetään sanoneen, että mikäli mehiläiset häviäisivät maailmasta, ihmislajilla olisi nelisen vuotta elinaikaa jäljellä.On 2010-luvun jälkipuolisko. Ennennäkemättömän laaja ja tuhoisa mehiläisten joukkokatoaminen ravistelee Yhdysvaltoja. Suomessa mehiläishoitaja Orvo löytää tarhastaan tyhjän pesän. Onko Euroopan ja ehkä koko ihmiskunnan lähtölaskenta alkanut? Orvon elämällä on tähän asti ollut kaksi keskipistettä: mehiläispesät ja hänen poikansa Eero. Kun Orvon elämän perustukset romahtavat, hän joutuu huomaamaan, miten vähän hän on itse asiassa tiennyt pojastaan, tämän salaisesta elämästä internetissä ja sen ulkopuolella. Ja Eeron ja mehiläisten kohtalot linkittyvät odottamattomilla tavoilla yhteen... Orvo ottaa epätoivoisen askeleen. Jonnekin, mihin vain hän ja mehiläiset tuntevat tien. Enkelten verta on hurja tutkielma lähitulevaisuudesta, joka voi olla totta jo huomenna. Se on hyytävä kannanotto aikamme suuresta eettisestä kysymyksestä: miten suhtautua luontoon ja eläimiin. Samalla se on maaginen sukellus kuoleman ja kuolemattomuuden myyttiin, ihmisen sokeuteen suurten valintojen ja väistämättömyyksien edessä. Johanna Sinisalo on iskussa. Finlandia-palkittu suomikumman mestari Johanna Sinisalo (s. 1958) on kansainvälisesti menestyneimpiä ja omaperäisimpiä kirjailijoitamme. Hänen töitään on käännetty pian 20 kielelle. Sinisalo on julkaissut kymmenittäin novelleja eri antologioissa ja lehdissä sekä romaanit Ennen päivänlaskua ei voi (Tammi, 2001) ja Sankarit (Tammi, 2003), novellikokoelman Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita (Teos, 2005), romaanit Lasisilmä (Teos, 2006), Linnunaivot (Teos, 2008) ja Enkelten verta (Teos, 2011), kiehtovan lastenkirjan Möbiuksen maa (Teos, 2010), huikeita vaellustarinoita sisältävän kokoelman Salattuja voimia (Teos, 2012) sekä romaanin Auringon ydin (Teos, 2013). Proosan lisäksi hän on kirjoittanut käsikirjoituksia elokuvaan, televisiolle sekä sarjakuviin.

Produktinformationen

    Format: ePUB
    Kopierschutz: watermark
    Seitenzahl: 229
    Erscheinungsdatum: 17.11.2014
    Sprache: Finnisch
    ISBN: 9789518516395
    Verlag: Kustannusosakeyhtiö Teos
    Größe: 691 kBytes
Weiterlesen weniger lesen

Enkelten verta

0

PÄIVÄ NOLLA

Kuningatar on kuollut.

Se makaa lentoaukolla, hentona ja hauraana, raajat vartaloa vasten käpristyneinä.

Tunnistaisin sen kuningattareksi jo pitkulaisesta alaruumiista ja selvästi työmehiläistä suuremmasta koosta, mutta lisäksi selässä on pieni väritäplä: tämän emon olen merkinnyt viime vuonna keltaisella, sen pesäänsijoitusvuoden mukaan.

Aivan liian nuori kuolemaan.

Ja miksi se on ylipäätään poistunut pesästä?

Pölläyttelen savuttimella pesään, mutta mehiläiset eivät kömmi esiin. Toki niiden pitäisikin olla raukeita, koska ovat kylläisiä ja painavia muka metsäpalolta pelastettavasta hunajasta, mutta pesän lentoaukolla ei ole lainkaan liikettä.

Sydän ottaa nyt laukka-askeleita. Lasken savuttimen kädestäni ja väännän pesätaltalla katon irti. Nostan sen maahan ja alan nostella kennokehiä pesälaatikosta yksi kerrallaan kattolevyn päälle.

Työmehiläiset ovat poissa.

Joka ikinen.

Vain muutama hiljan kuoriutunut yksilö kömpii hämmentyneen oloisena kennoston päällä, ihmetellen ylhäältä yhtäkkisesti tulvivaa valoa.

Vatsanpohjaani pusertaa tiukka nyrkki.

Ei kai. Ei kai nyt täälläkin .

Noukin kuningattaren varovasti kintaalleni. Pesällä ei olisi pitänyt olla mitään syytä uuden ja vetreämmän emon tuottamiseen. Joskus vanha kuningatar surmataan, kun yhdyskunta päättää sukupolvenvaihdoksesta. Mutta ei uusi hallinto suinkaan tarkoita sitä, että lähdetään pesästä ja jätetään se autioksi.

Parveilu? Ei. Olisin varmasti huomannut, jos yhdyskunnassa olisi tuntunut olevan liikaa yksilöitä tai emokennoihin olisi ilmestynyt toukkia. Ja vaikka vanha emo olisikin lähtenyt saattokuntineen maanpakoon uuden kuningattaren tieltä, pesässä olisi jotakuinkin entinen meininki, alkuun vähän niukemmalla ja nuoremmalla porukalla tosin. Vuodenaikakin on parveilulle epätyypillinen, se on alku- ja keskikesän hommia se.

Katson silti tarkkaan lähiympäristön puita, koska en mitenkään halua että tämä on sitä mitä pelkään. Vaikka kuinka toivon, missään oksassa tai latvuksessa ei näy epämääräistä, reunoiltaan kuhisevaa tummaa möhkälettä.

Mutta jonnekin ne vain ovat lähteneet. Kadonneet kuin ilmaan. Olemattomuuteen.

Kuningatar makaa kintaan peittämällä kädelläni kevyenä kuin tomuhiukkanen, mutta tuntuu niin raskaalta, että ranteeni vavahtaa. Vedän henkeä, otan taskustani emoklipsin ja laitan emon siihen. Pudotan klipsin haalarin taskuun; minun on ehkä lähetettävä emo tutkittavaksi.

En tahdo enkä uskalla mennä katsomaan muita pesiä. En nyt.

Katson huomenna.

Minun on joka tapauksessa purettava tästä pesästä loputkin kakut ja lingottava. Mitä sitten onkaan tapahtunut, hunaja kannattaa ottaa talteen.

Aurinko on matalalla niityn horisontissa, kohta se on vain oranssi hehku kuusten risareunaisen seinämän takana.

Kotona napautan konsolin päälle kaukosäätimestä. En ole halunnut niitä uusia puolen seinän kokoisia, ääniaktivoitavia; ikkunaa pienempi ruutu tuvan seinässä pirtinpöydän päässä riittää. Ennen tuolla paikalla oli ryijy. Ari osti tuonkin konsolin minulle väen väkisin, joululahjaksi muka, aikuiselle ja hyvävaraiselle ihmiselle, niin kuin hemmotellulle lapselle: paketista on löydyttävä jotakin uusmuotista, kallista ja turhaa, jotta jälkeläinen olisi tyytyväinen. Ei kai sitä torjuakaan voinut, vaikka konsoli näytti kahden pienen huoneen torpassa jotenkin ylimitoitetulta. Nyt, kun silmä on siihen vihdoin tottunut, pitäisi muka jo olla uusi. Eero tekee konsolistani lempeää pilkkaa, nimittää sitä Ladaksi ja lähettää minulle linkkejä uusista täysinteraktiivisista ja teräväpiirtoisista, datasiirtonopeudeltaan

Weiterlesen weniger lesen

Kundenbewertungen