text.skipToContent text.skipToNavigation
background-image

Kotkan tyttöi ilman siipii von Aalto, Jaana (eBook)

  • Erscheinungsdatum: 26.02.2016
  • Verlag: Books on Demand
eBook (ePUB)
5,99 €
inkl. gesetzl. MwSt.
Sofort per Download lieferbar

Online verfügbar

Kotkan tyttöi ilman siipii

Ryöstö ja seuraus Raiskaus ja seuraus Verta, hikeä, kyyneleitä Neljän nuoren hurjan lapsuudenystävän hurja ja hirveä vuorokausi Raju ja realistinen seikkailu, ronski rikosdraama Kotkan Meripäiviltä. Kun katu on liukas Kun huominen on eilinen Tyttöenergiaa pursuva ja tihkuva dekkari, jossa huuli ja nyrkki lentää, kalja ja hiki valuu, seksi ja poliisi vie ja tuo - kun sähläykset heittävät väärään aikaan oikeaan paikkaan. Vauhdikas, hauska, härski, jännittävä kertomus päivästä, joka odotti tuloaan, jota ei silti olisi tarvinnut tulla. Onko viimeinen kesä jo ollut? Mistä tunnet sä ystävän? Kestääkö ystävyys kaiken? Jaana Aallon, monen Meripäivillä voittaneen laulun ja monen roisonkin iskelmän sanoittajan ensimmäinen julkaistu romaani.

Produktinformationen

    Format: ePUB
    Kopierschutz: AdobeDRM
    Seitenzahl: 316
    Erscheinungsdatum: 26.02.2016
    Sprache: Finnisch
    ISBN: 9789523309364
    Verlag: Books on Demand
Weiterlesen weniger lesen

Kotkan tyttöi ilman siipii

1.

Jonna kiiruhti ihmisvilinässä, teki juoksupyrähdyksiä, mutkitteli ja töni ja vilkuillessaan pelokkaana taakseen törmäili muihin eikä pyydellyt anteeksi kiilailujaan.

Ihmisiä oli paljon, paljon lapsiperheitä, jalkakäytävät aivan täynnä kulkijoita, katuja ylitettiin miten sattui, vain harvat käyttivät asiallisesti suojateitä ja varsinkin humalaisia hitaasti matelevat autot joutuivat varomaan ja väistelemään alituiseen.

Kadun ylitse oli pingotettu suuri ankkurikoristeinen banderolli jossa teksti:

KOTKAN MERIPÄIVÄT

Oli kuuma, heinäkuun lopun helle oli tehnyt maihinnousun, mutta Jonnalla oli pitkät, tummat housut ja musta huppupusero, jonka huppu oli vedetty pään yli niin, että vain osa kasvoista oli näkyvissä; hupun kiristysnarun solmu oli nenän alla, se painoi vasemman sieraimen lävistävää pientä kultaista rengasta mutta nyt ei ollut aikaa tehdä asialle mitään.

Jonna huomasi kahden miehen seuraavan, kahden nuoren miehen, joiden kokohaalareiden selkäpuolella luki suurella VARTIJA ; he erottuivat kuin myrkkymulkkurunkkuherkkusieniviljelmää raiskaamaan tottuneet paskaraatopersekärpäset valkokeltakulta-apilaniityltä. He olivat kaukana, vielä parin sadan metrin päässä, toisistaan kymmenen metrin etäisyydellä, mutta kulkusuunta oli oikea. Hätääntyneinä, tarkkaavaisina, korokkeille kiipeillen he silmäilivät ympärilleen, toisilleen viittoillen, kaarroksia tehden he etenivät, ja Jonna tunsi jo reiteensä suunnatun armottoman maihinnousukengän survaisun.

Busskarin, linja-autojen laituriaukean ahtautta lisäsi sen kautta oikaisevat henkilöautot ja juhlijat, oluttelttaa vaihtavat tai muuten vain hortoilevat hoilaajat. Jonna pyyhälsi juuri tullen bussin taakse. Hän tarkasti, että puseron taskujen vetoketjut olivat kiinni ja riisui hupparin vetämällä sen päänsä yli. Kädet koholla, huppari käsissä hän huomasi eteensä ilmestyneen miehen, ja pelästyi. Mies, vanha ja ryppyinen kuin olympiakomitean vanhimman jäsenen homeisin kives pysyi jotenkuten pystyssä hyvän tuurinsa ja komean keppinsä ansiosta sekä pelosta että jos hän kaatuisi, ylös kompurointiin tärveltyisi hyvää ryyppyaikaa tunti. Silmälasit olivat valahtaneet nenällä alas, mies kallisti päätään varovasti taaksepäin ja tapitti Jonnan kohoilevia rintoja ja vaalean topin paljastamaa ruskettunutta vatsaa, ja hänen suunsa alkoi avautua.

Jonna hengähti pari kertaa oikein syvään ja vapautti pitkät tummat hiuksensa poninhännältä. Hän varmisti että topin hihassa pullotti savukerasia, laittoi hupparin kainaloonsa, iski silmää, supisti huuliaan, ja jatkoi menoaan pois kerrostaloista, laitakaupungille entisen öljysataman suuntaan jonne asumus harveni ja madaltui ja jossa oli enemmän puita ja vähemmän kunniallisia kulkijoita.

Hän kulki juoksunsekaista kävelyä, varoi ettei häneen kiinnitettäisi suuremmin huomiota, ja rauhoittui hieman, kun ei enää huomannut vartijoita takanaan.

Hän saapui matalan, ryhtinsä kadottaneen puutalon luo. Se oli hiljainen, kuin puiden ja pensaiden keskelle ränsistymään unohdettu; sen takaa maahan työntyi korkea kallio, kuin suojellen, yrittäen varjella edes selustaa. Myrskyn ujeltaessa ja viedessään mukanaan kevyet ajatuksetkin, metsän takaa saattoi haistaa meren vaahtopäät ja tuntea suolaisen hyväilyn poskillaan ja suljetuin silmin katsella kuinka laiva kumarsi suuremmalle ja vahvemmalle.

Vieressä oli suuri luhistunut hirsitalo - rakennukset olivat jäänne puretusta vanhasta asutuksesta, jäänne miltei hylättyä historiaa. Lähellä oli pari autiotaloa, joissa nuoriso ja humalaiset ja humalainen nuoriso viihtyivät silloin, kun ei ollut kovin kylmä. Kun lumi peittäisi alleen kesäisen elämän jäljet, sinne kilistelisivät rannoilta takaisin niiden varsinaiset asukkaat, he joilla aina oli yhtä lämmintä. Tai aina yhtä kylmää. Vielä joskus tämä alue tasattaisiin pohjaksi uudelle ja kiiltävälle, k

Weiterlesen weniger lesen

Kundenbewertungen